Huomenta päivää! :)
Täällä kirjottelee saikkulainen. Aamu alkoi normaalisti, mitä nyt ei taaskaan aamiasta tehnyt mieli yhtään. Laitoin kuitenkin itselleni terveellisen aamupalan: kaurapuuroa, mustikkakeittoa, tuoremehua ja raskausvitamiini. Jälkimmäisen olisi kuitenkin voinut jättää listalta pois. Olen oikeastaan aina ollut huono pillerien nielaisija, taitaa olla ahdas kurkku tms. Kuitenkin. Join kunnolla mehua ja sitten otin tabletin. Pilleri jäi kuitenkin pyörimään suussa ja en saanut sitä alas. Sitten tuli yökkäysrefleksi. Juoksin pöntölle ja suullinen mehua pillerin kera purkautui pönttöön.... Eikä hauskuus siihen loppunut, tuli ihan oikea oksennus eikä meinannut loppua ollenkaan. Nyt kun mietin mitä tähän kirjoittelen, niin varmaan ei kovin montaa lukijaa kiinnosta mun oksentamiset, mutta halusin nyt kirjoittaa realistisesti kuinka tilanne eteni. En tiedä johtuiko oksentaminen siis pilleristä vai oliko taustalla jo valmiiksi se huono olo ja sitten tuon pillerin nielaisuyritys laukaisi sen? No, kuitenkin. Jäin tänään kotiin parantelemaan itseäni vatsataudista.
Nyt oon sitten vähän hoitanu asioita. Esimerkiksi maksoin viimevuoden jäsenmaksut liitolle, että saan sitten parempaa työttömyyskorvausta jos semmonen tilanne tulee eteen. Soitin myös Kelaan opintotukien vapaaehtoisesta palauttamisesta. Maaliskuun loppuun mennessä pitäis saada kasaan 940e ja palauttaa ne, koska viime vuonna tienasin yli tulorajan. Sain siis tukea vielä tammi-, helmi- ja maaliskuulta, koska työt aloitin maaliskuussa ja eka palkka tuli maaliskuun lopussa. Hyvä, että tajusin ton palauttamisen nyt, niin ei tarvii sitten maksaa korkoja noiden lisäksi 15%:a. :O
Muuten oonkin sitten taas tutkinut eri blogeja, että josko olis löytynyt uusia seurattavia. Tällä kertaa en löytänyt yhtäkään sellaista, joka olisi kolahtanut. Tykkään blogeista, joissa kerrotaan sekä lapsista, lemmikeistä, sisustuksesta... Oikeastaan muuta ei tarvita. En liiemmin välitä muotijutuista, onhan kiva katsoa kun jollain on nättejä vaatteita tai hiukset kivasti. Mutta koska itselläni on lyhyet hiukset, kohtalaisen tavallinen vaatemaku jne. niin ei ne oo mulle ykkösasioita blogissa... Mitenkähän mä pääsin taas tähän aiheeseen.
Voisin myös kertoa, kuinka mun pomo varmaan jo aavistaa tän raskauden. Yks päivä meillä oli mun esimieheni kanssa sellanen keskustelu, joita se pitää kaikkien alaistensa kanssa säännöllisin väliajoin. Sanoin sitten siinä hänelle, että mulla on vähän huono olo, koska jos olisin jäänyt saikulle seuraavana päivänä, niin olisi osannut varautua. No, hän ensin kommentoi, että vatsatautia on kyllä nyt liikkeellä paljon. Sitten, varoittamatta, kysyi, että olenko raskaana. Näytin hölmistyneeltä ja ennenkun ehdin vastata juuta tai jaata, pomo sanoi, että "vitsi vitsi, leikillänihän minä" O____o Jatkettiin keskustelua siitä sitten ihan normaalisti, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.... Seuraava tilanne oli ruokiksella, kun olin ostanut evääksi tomaattivuohenjuustokeiton. Tää raskaus on siitä jännä juttu, että on ihan kauhee nälkä, muttei tee mieli syödä, vaan oikeastaan tekee pahaa ajatuskin ruoasta. No, lusikoin sitten soppaa naamariin hitaasti, mutta varmasti. Musta tuntu, että mun esimies laski jokaisen lusikallisen, jonka söin... Pari päivää myöhemmin hän kovaan ääneen ruokiksella ihmetteli, miten voin pärjätä kerroskiisselillä koko työpäivän. No voinhan mä kun mikään muu ei mee alas prkle! >:O Nyt sit vielä kaiken huipuks tämä, että oon saikulla vatsataudin takia. Mä niin tiedän että se tietää! :O Sanokaa mun sanoneen...
Eikai tässä nyt tältä erää muuta, mä taidan yrittää käydä koirien kanssa minilenkin ja sitten tulla sängylle köllöttelemään... Tekis myös mieli raivata kaappeja, mutta kun en uskalla taas heittää mitään miehen tavaroita pois. Hänen pitäis ite ne kattoa.... :S Olis myös kiva vähän tehdä sisustussuunnitelmia tänne vauvanhuoneeseen, jossa siis tällä hetkellä on meidän datanurkka. Saa nähdä mitä kivaa sitä tänään vielä keksinkään :)
Soronoo!
-Taru & 7+4-
maanantai 21. tammikuuta 2013
torstai 17. tammikuuta 2013
7+1
Huomenta ihanat lukijat :)
Eilen oli siis meidän eka ultra. :) Käytiin yksityisellä, koska halusin saada varmistuksen etten vaan kuvittele. Olihan se ihan uskomaton hetki kun näki pienen sykkeen masussaan. :) Kaikki oli siellä niinkuin pitääkin. Vauva vastasi noin viikkoa 7+0 (neuvolakorttiin kirjotettiin 6+5) mutta ei kuulemma lääkärin mukaan noin pieni heitto merkkaa mitään. Vauva oli 8-9mm kokoinen. Sieltä löytyi myös ruskuaispussi, jonka kautta vauva saa ravintonsa vielä, se kuulemma muuttuu istukaksi lähiaikoina. Ja niinkun sanoin, niin vauvan sykekin löytyi ja päästiin sitä muutamaan kertaan ihailemaankin :) Lääkäri tarkisti vielä kohdunsuun tilanteen, kohdunkaulan pituuden ja munasarjat; kaikki kunnossa. :) Lääkäri oli ihana naishenkilö, menisin toistekkin hänelle :)
Eli nyt on kaikki hyvin. Mikä ihaninta, niin sain eilen kerrottua isälleni raskaudesta. Eikä se ollut ollenkaan niin vaikeaa kun mitä pelkäsin. :D Itkuhan siinä tuli, mutta puhelu meni hyvin. Soitin iskälle ja kysyin, että miten menee. Sitten kun oli kertonut istuvansa koneella ja odottavansa vaimoaan kotiin, kysyin, että istuuhan hän tukevasti, että minulla olisi vähän kerrottavaa. Iskä sanoi, että istuu tuolilla ja uteli mitä asia koskee. Sitten vaan täräytin jotenkin näillä sanoin "Meille olis tulossa perheenlisäystä ja sinusta tulee siis pappa! En halunnut kertoa ennenkun olen ihan varma...Käytiin tänään ultrassa, ja siellä oli kaikki hyvin." :') Iskä oli sitten ihan hetken hiljaa (tuntui ikuisuudelta), ja sitten hän vaan sanoi, että onnea, ei kuulemma oikein osaa muuta sanoa. Kysyin, että onko yllättynyt, niin kuulemma oli. Sitten isän vaimo, eli minun äitipuoleni tuli kotiin ja iskä antoi puhelimen hänelle. Ennenkun ehdin sanoa sanaakaan, niin hän kysyi "tuleeko teille vauva?" :D Olin että juu, mistä tiesit. Hän sanoi aavistaneensa. Hän sanoi, että oli vaikuttanut jo pitkään siltä että jotain on tekeillä x) Siinä sitten hetki jutusteltiin ja sitten keksin, että otetaan videopuhelu niin saan näytettyä kuvia heille... Yhdessä sitten katsottiin kuvia ja mies näytti kuumemittarin kärjellä mitä missäkin kohdassa on kun kaveri on vielä niin pieni, että sormi peittää hänet kuvassa kokonaan x)
Eilen oli ihana ilta :) Yöllä näin kauheaa painajaista, olen nähnyt samaa usein... Mutta nyt on pakko lähteä töihin etten myöhästy! Hei taas!
Eilen oli siis meidän eka ultra. :) Käytiin yksityisellä, koska halusin saada varmistuksen etten vaan kuvittele. Olihan se ihan uskomaton hetki kun näki pienen sykkeen masussaan. :) Kaikki oli siellä niinkuin pitääkin. Vauva vastasi noin viikkoa 7+0 (neuvolakorttiin kirjotettiin 6+5) mutta ei kuulemma lääkärin mukaan noin pieni heitto merkkaa mitään. Vauva oli 8-9mm kokoinen. Sieltä löytyi myös ruskuaispussi, jonka kautta vauva saa ravintonsa vielä, se kuulemma muuttuu istukaksi lähiaikoina. Ja niinkun sanoin, niin vauvan sykekin löytyi ja päästiin sitä muutamaan kertaan ihailemaankin :) Lääkäri tarkisti vielä kohdunsuun tilanteen, kohdunkaulan pituuden ja munasarjat; kaikki kunnossa. :) Lääkäri oli ihana naishenkilö, menisin toistekkin hänelle :)
 |
| Tässä pömpötyskuva eiliseltä, eli 7+0. Kuva otettu aamulla, joten suurta turvotusta siinä ei vielä ole. :) Alkaa näkyä jo! |
 |
| Ja tässä Hän on. :) Tuo pieni pyöreä on se ruskuaispussi ja pitkulainen kaveri on Hän. :) Ihana kuva :) Saatiin myös toinen kuva mukaan, mutta se on vähän huonompi, joten laitoin vaan tämän esille.... |
Eli nyt on kaikki hyvin. Mikä ihaninta, niin sain eilen kerrottua isälleni raskaudesta. Eikä se ollut ollenkaan niin vaikeaa kun mitä pelkäsin. :D Itkuhan siinä tuli, mutta puhelu meni hyvin. Soitin iskälle ja kysyin, että miten menee. Sitten kun oli kertonut istuvansa koneella ja odottavansa vaimoaan kotiin, kysyin, että istuuhan hän tukevasti, että minulla olisi vähän kerrottavaa. Iskä sanoi, että istuu tuolilla ja uteli mitä asia koskee. Sitten vaan täräytin jotenkin näillä sanoin "Meille olis tulossa perheenlisäystä ja sinusta tulee siis pappa! En halunnut kertoa ennenkun olen ihan varma...Käytiin tänään ultrassa, ja siellä oli kaikki hyvin." :') Iskä oli sitten ihan hetken hiljaa (tuntui ikuisuudelta), ja sitten hän vaan sanoi, että onnea, ei kuulemma oikein osaa muuta sanoa. Kysyin, että onko yllättynyt, niin kuulemma oli. Sitten isän vaimo, eli minun äitipuoleni tuli kotiin ja iskä antoi puhelimen hänelle. Ennenkun ehdin sanoa sanaakaan, niin hän kysyi "tuleeko teille vauva?" :D Olin että juu, mistä tiesit. Hän sanoi aavistaneensa. Hän sanoi, että oli vaikuttanut jo pitkään siltä että jotain on tekeillä x) Siinä sitten hetki jutusteltiin ja sitten keksin, että otetaan videopuhelu niin saan näytettyä kuvia heille... Yhdessä sitten katsottiin kuvia ja mies näytti kuumemittarin kärjellä mitä missäkin kohdassa on kun kaveri on vielä niin pieni, että sormi peittää hänet kuvassa kokonaan x)
Eilen oli ihana ilta :) Yöllä näin kauheaa painajaista, olen nähnyt samaa usein... Mutta nyt on pakko lähteä töihin etten myöhästy! Hei taas!
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
6 + 3
Huomenta ja mukavaa Sunnuntaita kaikille kivoille lukijoilleni :)
Aamu valkeni ja päätin tehdä viimeisen kaapista löytyneen testin tänään, se sattui olemaan ovulaatiotesti. Kohdallani siis näyttäisi ovistesti reagoivan raskauteen. Ei paljon tummempi testiviiva voisi olla. :)
Jostain syystä Tinypic taas haluaa taistella mun kanssa ja mä en oo tänään yhtään sillä päällä.... Eli kuva on nyt vähän väärässä asennossa, mutta pieni aamupömppis siitä näkyy kuitenkin. :) Mahaa on hieman ollut aiemminkin, mutta kyllä mä huomaan tossa jo vähän muutosta...
Sitten tässä myös kuvaa masusta paita ylhäällä ja housunpänni alhaalla...:)
Ja tämä viimeinen pöpötyskuva yrittää saada napattua kuvaan himmeän linea negran alun. En tiedä huomaako sitä tässä kuvassa, varsinkaan kun kuva on väärinpäin, mutta siellä se on. Ja ylettyy siis napaan asti.
Muuten tähän mennessä on mennyt kaikki hyvin. Silloin tällöin vähän pahaa oloa, kertaakaan en vielä ole joutunut oksentamaan. Rinnat on kosketusarat ja nännien pigmentti on muuttunut tummemmaksi. Pissalla ei mielestäni tarvitse käydä ainakaan vielä normaalia useammin, koska käyn muutenkin joka käänteessä vessassa :D Päätä ei ole suuremmin särkenyt myöskään. Väsymys ja saamaton olo on haitanneet hieman. Sitten tekee usein mieli jotain ruokaa, mutta hetkessä alkaakin ällöttää kyseinen ruoka. Ja annoskoot on pienentyneet. Olen aina tykännyt esim päärynä-vanilja jogurtista, mutta nyt ei pysty syömään yökkäilemättä koko purnukkaa. Mitäs vielä? Paleltaa varsinkin iltaisin..... Ja naama on näppylöitä täynnä ja hiukset rasvottuu hetkessä, sitä raskauden hehkua siis odotellessa. Hajuaisti on myös parantunut ja varsinkin tupakan käry tekee pahaa (meillä siis mies polttaa, yritän saada sen siirtymään sähkötupakkaan)... Niin ja housut kiristää! Ja näköjään kun tätä mun tekstiä lukee niin ajatus harhailee eikä pysy ollenkaan kasassa... :D Riittäisköhän siis tää oireiden luettelu nyt...
Eilen kerrottiin tulevasta perheenlisäyksestä minun anopille, eli mieheni äidille. Hän oli tosi iloinen ja onnellinen, alkoi jo suunnittelemaan heidän suvussaan kulkevan kehdon petsausta.. :) Ja hän myös lupasi ostaa meille rattaat. :) Saadaan kuulemma ihan valita mitkä halutaan ja hän sitten hankkii ne. Kivaa :) Ja yksi liikuttavista hetkistä oli, kun anoppi ehdotti, että vauva saisi sitten sanoa hänen miestään (miehen vanhemmat ovat siis eronneet kuten minunkin vanhempani, ja kaikilla uudet kumppanit) myös papaksi. :) Tottakai saa sanoa, sehän on lapselle vaan rikkautta, että on niin monet isovanhemmat. Tuleva mummu myös mietti, että pitäisikö hänen nyt alkaa fammuksi, koska kukaan muu isovanhemmista ei voi fammu olla... Jääköön se nyt vielä harkintaan :)
Miehen isällä mies kertoi noin viikko sitten kun olivat yhdessä metsällä. Myöhemmin samana päivänä kun olivat päässeet metsältä kotiin, appiukko soitti minulle puolentunnin puhelun, jossa lupasi auttaa kaikin tavoin ja heiltä voisi sitten kysyä apua yms. :) Ihana appiukko! Olen kyllä sitä mieltä, että kellään (omaani lukuunottamatta) ei ole yhtä kiva perhe/suku kun miehelläni. :)
Nyt on siis vielä kerrottava isälleni ja tämän vaimolle. En yhtään osaa sanoa miten suhtautuvat. Toisaalta äitipuoleni on ainakin sanonut, ettei halua vielä mummoksi, mutta toisaalta isä ainakin suhtautuu niin lapsirakkaasti esim. naapurin pikkupoikaan, että voi olla että olisi ihan mielissään, ainakin alkuyllätyksen jälkeen... Mietittiin, että oltaisiin voitu kertoa heille asiasta tänään kun ollaan sinne menossa. Riippuu tuleeko sopivaa hetkeä. Anopille olin kirjoittanut sen aiemmassa postauksessa mainitsemani mittarimato-runon paperille, jonka olin liimannut keltaiselle kartongille ja laitoin korttiin myös perhostarran. Aika yksinkertainen toteutus, mutta ajatus oli tärkein. Mietin, että pitäisikö iskällekkin laittaa joku tollainen kortti? Anoppi joutui ainakin lukemaan pariin kertaan runon ennenkun tajusi mistä oli kyse. Oli kuulemma tajunnut jo ekalla lukemalla, mutta oli pakko kuulemma tarkistaa että lukiko oikein ilman silmälaseja :D
Sitten kun iskä tietää voidaan pikkuhiljaa kertoa myös isoisovanhemmille ja muille avoimesti. Odotellaan sitä kuitenkin vielä varhaisultraan asti, joka on muuten ensi viikon torstaina, 17.1. klo 18.00. Jännittää :)
Eikai mulla muuta nyt taas, mulla on tänään vähän ohjelmaa eiliseen löhöilypäivään verrattuna. Kohta lähden äidilleni syömään, sitten iltapäivällä menen koirien kanssa lenkkeilemään koirakavereiden kanssa ja illalla mennään miehen kanssa käymään kotikotonani, eli isälläni. :) Joten heido tältä erää!
t. Taru ja pieni 6+3
PS. Jos joku tietää, kuinka toi Tinypic ei kääntäis noita kuvia niin ohjeita saa laittaa, kiitos :)
Aamu valkeni ja päätin tehdä viimeisen kaapista löytyneen testin tänään, se sattui olemaan ovulaatiotesti. Kohdallani siis näyttäisi ovistesti reagoivan raskauteen. Ei paljon tummempi testiviiva voisi olla. :)
Jostain syystä Tinypic taas haluaa taistella mun kanssa ja mä en oo tänään yhtään sillä päällä.... Eli kuva on nyt vähän väärässä asennossa, mutta pieni aamupömppis siitä näkyy kuitenkin. :) Mahaa on hieman ollut aiemminkin, mutta kyllä mä huomaan tossa jo vähän muutosta...
 |
| 6+3 <3 |
Sitten tässä myös kuvaa masusta paita ylhäällä ja housunpänni alhaalla...:)
 |
| 6+3 <3 |
Ja tämä viimeinen pöpötyskuva yrittää saada napattua kuvaan himmeän linea negran alun. En tiedä huomaako sitä tässä kuvassa, varsinkaan kun kuva on väärinpäin, mutta siellä se on. Ja ylettyy siis napaan asti.
 |
| Linea negra? |
Muuten tähän mennessä on mennyt kaikki hyvin. Silloin tällöin vähän pahaa oloa, kertaakaan en vielä ole joutunut oksentamaan. Rinnat on kosketusarat ja nännien pigmentti on muuttunut tummemmaksi. Pissalla ei mielestäni tarvitse käydä ainakaan vielä normaalia useammin, koska käyn muutenkin joka käänteessä vessassa :D Päätä ei ole suuremmin särkenyt myöskään. Väsymys ja saamaton olo on haitanneet hieman. Sitten tekee usein mieli jotain ruokaa, mutta hetkessä alkaakin ällöttää kyseinen ruoka. Ja annoskoot on pienentyneet. Olen aina tykännyt esim päärynä-vanilja jogurtista, mutta nyt ei pysty syömään yökkäilemättä koko purnukkaa. Mitäs vielä? Paleltaa varsinkin iltaisin..... Ja naama on näppylöitä täynnä ja hiukset rasvottuu hetkessä, sitä raskauden hehkua siis odotellessa. Hajuaisti on myös parantunut ja varsinkin tupakan käry tekee pahaa (meillä siis mies polttaa, yritän saada sen siirtymään sähkötupakkaan)... Niin ja housut kiristää! Ja näköjään kun tätä mun tekstiä lukee niin ajatus harhailee eikä pysy ollenkaan kasassa... :D Riittäisköhän siis tää oireiden luettelu nyt...
Eilen kerrottiin tulevasta perheenlisäyksestä minun anopille, eli mieheni äidille. Hän oli tosi iloinen ja onnellinen, alkoi jo suunnittelemaan heidän suvussaan kulkevan kehdon petsausta.. :) Ja hän myös lupasi ostaa meille rattaat. :) Saadaan kuulemma ihan valita mitkä halutaan ja hän sitten hankkii ne. Kivaa :) Ja yksi liikuttavista hetkistä oli, kun anoppi ehdotti, että vauva saisi sitten sanoa hänen miestään (miehen vanhemmat ovat siis eronneet kuten minunkin vanhempani, ja kaikilla uudet kumppanit) myös papaksi. :) Tottakai saa sanoa, sehän on lapselle vaan rikkautta, että on niin monet isovanhemmat. Tuleva mummu myös mietti, että pitäisikö hänen nyt alkaa fammuksi, koska kukaan muu isovanhemmista ei voi fammu olla... Jääköön se nyt vielä harkintaan :)
Miehen isällä mies kertoi noin viikko sitten kun olivat yhdessä metsällä. Myöhemmin samana päivänä kun olivat päässeet metsältä kotiin, appiukko soitti minulle puolentunnin puhelun, jossa lupasi auttaa kaikin tavoin ja heiltä voisi sitten kysyä apua yms. :) Ihana appiukko! Olen kyllä sitä mieltä, että kellään (omaani lukuunottamatta) ei ole yhtä kiva perhe/suku kun miehelläni. :)
Nyt on siis vielä kerrottava isälleni ja tämän vaimolle. En yhtään osaa sanoa miten suhtautuvat. Toisaalta äitipuoleni on ainakin sanonut, ettei halua vielä mummoksi, mutta toisaalta isä ainakin suhtautuu niin lapsirakkaasti esim. naapurin pikkupoikaan, että voi olla että olisi ihan mielissään, ainakin alkuyllätyksen jälkeen... Mietittiin, että oltaisiin voitu kertoa heille asiasta tänään kun ollaan sinne menossa. Riippuu tuleeko sopivaa hetkeä. Anopille olin kirjoittanut sen aiemmassa postauksessa mainitsemani mittarimato-runon paperille, jonka olin liimannut keltaiselle kartongille ja laitoin korttiin myös perhostarran. Aika yksinkertainen toteutus, mutta ajatus oli tärkein. Mietin, että pitäisikö iskällekkin laittaa joku tollainen kortti? Anoppi joutui ainakin lukemaan pariin kertaan runon ennenkun tajusi mistä oli kyse. Oli kuulemma tajunnut jo ekalla lukemalla, mutta oli pakko kuulemma tarkistaa että lukiko oikein ilman silmälaseja :D
Sitten kun iskä tietää voidaan pikkuhiljaa kertoa myös isoisovanhemmille ja muille avoimesti. Odotellaan sitä kuitenkin vielä varhaisultraan asti, joka on muuten ensi viikon torstaina, 17.1. klo 18.00. Jännittää :)
Eikai mulla muuta nyt taas, mulla on tänään vähän ohjelmaa eiliseen löhöilypäivään verrattuna. Kohta lähden äidilleni syömään, sitten iltapäivällä menen koirien kanssa lenkkeilemään koirakavereiden kanssa ja illalla mennään miehen kanssa käymään kotikotonani, eli isälläni. :) Joten heido tältä erää!
t. Taru ja pieni 6+3
PS. Jos joku tietää, kuinka toi Tinypic ei kääntäis noita kuvia niin ohjeita saa laittaa, kiitos :)
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Nyt äitikin tietää!
Voi että, tästä aiheesta olis vaikka kuinka paljon asiaa, mutta pitää kirjottaa nopeasti kun oon töihin lähdössä.
Oon ajatellut, että sittenkin kerrottais vasta sen varhaisultran jälkeen (jota muuten en vieläkään ole saanut varattu :O). Mutta eilen sattui niin hyvä sauma, että äitille oli pakko kertoa. Äiti nimittäin soitti mua lenkille ja ajattelin, että siellä olis helpompi kertoa kun jossain keittiössä kesken ruokailun :D Oli mukavasti vielä pimeetä ja kun kuljettiin koirien kanssa kokoajan eteenpäin niin ei tulisi mitään vaivaannuttavaa hetkeä. Tällasia ajatuksia siis mietin perusteluksi, että miksi kerron nyt. Ja myös se, että ollaan ainakin omasta mielestäni äidin kanssa tosi läheisiä, joten haluan myös hänen kanssaan jutella jos kaikki ei mene hyvin...
Noh... Oltiin lenkkeilty jo about 40 minuuttia kun totesin äidille, että montakohan kertaa lenkin aikana mä oon sanonu "voi että". Se sanoi ettei oo pitäny laskua, eikä ole ainakaan huomannu mitään... Mä sitten sain sanotuksi, että mä olen hänelle joutunut vähän valehtelemaan. Me kun soitetaan joka ilta ja äiti on joka ilta myös kysyny, että mitäs mulle, onko tapahtunu mitään erikoista, niin olen vaan vastannu että ei, ei mitään kurjuutta kummempaa :D No sitten kun sain tämän hänelle selitettyä niin kerroin oikeastaan näillä sanoilla, että "Jos kaikki menee niinkun toivotaan, niin susta tulee elo-syyskuussa mummu, ihan oikea mummu." Äiti oli siinä vaiheessa jo revetä liitoksistaan, onnitteli ja kyseli raskauden kestoa ja ollaanko jo käyty neuvolassa ja mitä mies on mieltä jne jne jne. Ihana reaktio. :) Pelkäsin, että ainakin sanoisi, että kun ollaan niin nuoria (22v & 24v), että onhan meillä koko loppuelämä aikaa hankkia lapsia, että miksi nyt, mutta ei. Äiti jaksoi toistaa kuinka iloinen yllätys oli ja kuinka hän ei varmaan saa nukuttua kun miettii vaan potkupukuja.. :D
Äitin kanssa oli mukava puhua ja vähän vertailla meidän raskauksia. Äiti nimittäin sanoi, että hänellä ei ole koskaan ollut pahoinvoitia, joten en siitä siis kauheasti panikoi jossei minullakaan ole. :) Mainitsin kuitenkin äidille, että nyt ollaan vielä tosi alussa, että ei kannata ostaa niitä potkupukuja IHAN vielä. :) Oli kyllä ihanaa kertoa äidille ja vielä ihanampaa on nyt kun hän tietää, asiasta voi vihdoin puhua :)
Me käveltiin yhteensä tunti ja heidän kotipihalla kanssa hetki juteltiin, kunnes jätin tulevan mummun köpöttelemään kotiinsa ja me jatkettiin koirien kanssa vielä ulkoilua kotimatkan merkeissä viitisen minuuttia.
Oon ajatellut, että sittenkin kerrottais vasta sen varhaisultran jälkeen (jota muuten en vieläkään ole saanut varattu :O). Mutta eilen sattui niin hyvä sauma, että äitille oli pakko kertoa. Äiti nimittäin soitti mua lenkille ja ajattelin, että siellä olis helpompi kertoa kun jossain keittiössä kesken ruokailun :D Oli mukavasti vielä pimeetä ja kun kuljettiin koirien kanssa kokoajan eteenpäin niin ei tulisi mitään vaivaannuttavaa hetkeä. Tällasia ajatuksia siis mietin perusteluksi, että miksi kerron nyt. Ja myös se, että ollaan ainakin omasta mielestäni äidin kanssa tosi läheisiä, joten haluan myös hänen kanssaan jutella jos kaikki ei mene hyvin...
Noh... Oltiin lenkkeilty jo about 40 minuuttia kun totesin äidille, että montakohan kertaa lenkin aikana mä oon sanonu "voi että". Se sanoi ettei oo pitäny laskua, eikä ole ainakaan huomannu mitään... Mä sitten sain sanotuksi, että mä olen hänelle joutunut vähän valehtelemaan. Me kun soitetaan joka ilta ja äiti on joka ilta myös kysyny, että mitäs mulle, onko tapahtunu mitään erikoista, niin olen vaan vastannu että ei, ei mitään kurjuutta kummempaa :D No sitten kun sain tämän hänelle selitettyä niin kerroin oikeastaan näillä sanoilla, että "Jos kaikki menee niinkun toivotaan, niin susta tulee elo-syyskuussa mummu, ihan oikea mummu." Äiti oli siinä vaiheessa jo revetä liitoksistaan, onnitteli ja kyseli raskauden kestoa ja ollaanko jo käyty neuvolassa ja mitä mies on mieltä jne jne jne. Ihana reaktio. :) Pelkäsin, että ainakin sanoisi, että kun ollaan niin nuoria (22v & 24v), että onhan meillä koko loppuelämä aikaa hankkia lapsia, että miksi nyt, mutta ei. Äiti jaksoi toistaa kuinka iloinen yllätys oli ja kuinka hän ei varmaan saa nukuttua kun miettii vaan potkupukuja.. :D
Äitin kanssa oli mukava puhua ja vähän vertailla meidän raskauksia. Äiti nimittäin sanoi, että hänellä ei ole koskaan ollut pahoinvoitia, joten en siitä siis kauheasti panikoi jossei minullakaan ole. :) Mainitsin kuitenkin äidille, että nyt ollaan vielä tosi alussa, että ei kannata ostaa niitä potkupukuja IHAN vielä. :) Oli kyllä ihanaa kertoa äidille ja vielä ihanampaa on nyt kun hän tietää, asiasta voi vihdoin puhua :)
Me käveltiin yhteensä tunti ja heidän kotipihalla kanssa hetki juteltiin, kunnes jätin tulevan mummun köpöttelemään kotiinsa ja me jatkettiin koirien kanssa vielä ulkoilua kotimatkan merkeissä viitisen minuuttia.
tiistai 1. tammikuuta 2013
4+5
Hyvää vuoden 2013 ensimmäistä päivää :)
Me vietettiin eilen uudenvuodenvaihdetta miehen äidillä ja myöhemmin miehen isällä... Meidän piti ensimmäisen suunnitelman mukaan kertoa raskaudesta eilen, mutta sitten se vaan jäi. Oli kyllä monta hyvää hetkeä millon asiasta olisi voinut kertoa, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että haluaa itse nähdä sen varhaisultran ensin ja sitten vasta kertoa. :) Ja onhan se monesti paljon kivempaa kun on kuvakin jonka näyttää "todisteeksi" ;)
Tämän aamun todisteeksi tein taas raskaustestin. Lupaan, että tämä on toisiksi viimeinen :D Kaapissa on nimittäin enää apteekin oma, jonka säästän huomiselle, koska huomenna on THE neuvolaansoittopäivä. Sitä hetkeä on kyllä odotettu! Halusin myös tehdä tuon tämän aamuisen testin siksi, että ajattelin etten koskaan saa Sofi One Step -testiin vahvempaa toista viivaa. Olin väärässä:
Eli minulla taitaa vaan vähän hitaammin nousta se istukkahormoni... Eilenhän tein digitestin ja siihen tuli teksti "Raskaana 2-3" eli ihan niinkuin pitää :)
Olen myös muuten miettinyt, että pitäisikö aloittaa ihan kokonaan odotus-blogi vai muuttaa tämä vanha yritys-blogi odotus-blogiksi.. Hätäilenkö? Pitäisikö vielä odottaa? No, mä jatkan pohtimista. :)
Me vietettiin eilen uudenvuodenvaihdetta miehen äidillä ja myöhemmin miehen isällä... Meidän piti ensimmäisen suunnitelman mukaan kertoa raskaudesta eilen, mutta sitten se vaan jäi. Oli kyllä monta hyvää hetkeä millon asiasta olisi voinut kertoa, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että haluaa itse nähdä sen varhaisultran ensin ja sitten vasta kertoa. :) Ja onhan se monesti paljon kivempaa kun on kuvakin jonka näyttää "todisteeksi" ;)
Tämän aamun todisteeksi tein taas raskaustestin. Lupaan, että tämä on toisiksi viimeinen :D Kaapissa on nimittäin enää apteekin oma, jonka säästän huomiselle, koska huomenna on THE neuvolaansoittopäivä. Sitä hetkeä on kyllä odotettu! Halusin myös tehdä tuon tämän aamuisen testin siksi, että ajattelin etten koskaan saa Sofi One Step -testiin vahvempaa toista viivaa. Olin väärässä:
Eli minulla taitaa vaan vähän hitaammin nousta se istukkahormoni... Eilenhän tein digitestin ja siihen tuli teksti "Raskaana 2-3" eli ihan niinkuin pitää :)
Olen myös muuten miettinyt, että pitäisikö aloittaa ihan kokonaan odotus-blogi vai muuttaa tämä vanha yritys-blogi odotus-blogiksi.. Hätäilenkö? Pitäisikö vielä odottaa? No, mä jatkan pohtimista. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)